Turussa ei saa säästää palveluiden tasosta

Torsdag 2013-05-16 kl 20:19 - Elias Laitinen


Kaupungin tulot ovat vähentyneet taantuman seurauksena, ja tulevat edelleen vähenemään. Tilanteeseen on sopeuduttava, mutta ei lasten, vanhusten ja sairaiden kustannuksella.

Turun Vasemmistoliitto torjuu ”juustohöylä-säästämisen”, koska siinä yleensä kaikkein huonoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten. Helposti ”säästöt”, kuten lomautukset, myös aiheuttavat enemmän kuluja, kuin todella vähentävät menoja. Varsinkaan kaupungin henkilöstön lomautuksiin ei pidä mennä.

Säästäväinen toiminta ei saa myöskään merkitä Turun alueiden eriarvoisuuden kasvun jatkamista. Suuria menosäästöjä saadaan aikaan ehkäisemällä sosiaalisten ja terveysongelmien syntymistä. Siksi työttömyyden koettelemien lähiöiden palveluihin, kuten päiväkoteihin, kouluihin ja terveys- sekä sosiaaliasemiin on panostettava ja lähikirjastojen verkko on säilytettävä nykyisen laajuisena.

Kaupungin toiminnot on keskitettävä omiin tiloihin ja kalliista vuokratiloista on luovuttava. Hallintotilojen käyttöä pitää samalla tehostaa turhista neliöistä luopumalla. Energian kulutusta voidaan merkittävästi vähentää, mikä on paitsi taloudellista, myös ympäristöä säästävää. Kaupungin omien laskelmien mukaan energiasäästöjä olisi helppo saada jopa satoja tuhansia vuodessa pelkästään käyttösähköstä ja jopa miljoona kaupungin työntekijöiden liikkumista kehittämällä, lämmityskuluista puhumattakaan.

Kaupungin keskushallinnon paisuttaminen on viimeinkin lopetettava ja kalliista konsulttikuluista luovuttava. Järkeviä säästöjä voidaan saada toimintoja tehostamalla. Keskushallinnon tulee antaa toimialoille suuri vapaus säästömahdollisuuksien ja lisätulojen etsimiseen, sillä paras tieto on kentällä.

Turun lähivuosien velkaantuminen on pyrittävä pitämään hallinnassa. Palvelujen tasosta voidaan pitää huolta korottamalla tarpeen vaatiessa kunnallisveroa.

Nyckelord: Turku, talous


Kommentarer

2013-06-24 15:40  Rouva Lintula

Tuo käyttösähkön säästäminen olisi kyllä todella fiksu asia. Eräänkin koulun vieressä asuvana ollaan ihmetelty vuosikausia, kun isossa koulussa palaa kaikissa luokissa valot 24/7/365 - joulut ja juhannukset. Nykyään joku siellä vissiin osaa jo painaa sähkökatkaisijaakin, kun tilanne on tänä keväänä vähän parantunut, mutta ilmastointilaitteet sirisee edelleen läpi kesän tyhjässä koulussa. Kai tuollaisissakin asioissa voisi joku ottaa järjen käteen. Energiansäästöstä saisi aika isoja taloudellisia säästöjä.


Kommentera inlägg


Namn:*

Hemsideadress:

E-postadress:

Meddela gärna om kommentarer via e-mail.