Kunnallisen varhaiskasvatuksen akuutti pula paikattava

Torsdag 2017-10-19 kl 19:22


Turun Vasemmistoliitto vaatii, että Turku tekee koko kaupungin kattavan selvityksen varhaiskasvatuksen nykytilasta. Selvityksessä on osoitettava ne alueet, joilla varhaiskasvatuspaikkojen lisätarve on kiireellisin. Lisäksi on valmistauduttava palvelutarpeen kasvuun arvioimalla, millä Turun alueilla varhaiskasvatuksen kysyntä kasvaa eniten lähivuosina.

Turku ei rakenna riittävästi tiloja varhaiskasvatukselle. On todennäköistä, että keväällä 2018 paikkoja ei ole tarjolla varhaiskasvatuslain vaatimusten mukaisesti, sillä lasten määrä Turussa on jatkuvassa kasvussa. 

Kärjistyvän puutteen vuoksi ulkoistetun päivähoidon osuus on Turussa nousemassa vuoden 2017 loppuun mennessä 33:een prosenttiin, mikä ylittää selvästi kaupungin itselleen määrittelemän tavoitteen. Yksityiset palveluntarjoajat ovat jo käyttäneet pulaa hyväkseen nostamalla hintojaan.

"Turun akuutti kriisi kunnallisista varhaiskasvatuspaikoista on ratkaistava kaupungin omin panostuksin henkilöstöön ja rakennuksiin, jotta yksityisten voittojen kuoriminen varhaiskasvatuksen laadun ja hinnan kustannuksella saadaan kitkettyä", sanoo Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Jaakko Lindfors.

 

 

Lisätiedot:
Jaakko Lindfors
Turun Vasemmistoliiton pj.
puh. 040 775 1230


Kommentarer

2017-10-20 16:04  bonus nordicbet

suuri postitse, kiitos


Kommentera inlägg


Namn:*

Hemsideadress:

E-postadress:

Meddela gärna om kommentarer via e-mail.