Johannes Yrttiahon puhe toverihaudoilla

Puhe toverihaudoilla 1. toukokuuta 2018, Turun hautausmaa

Hyvät toverit!

Muistamme tänä vuonna sadan vuoden takaista Suomen sisällissotaa ja sen jälkiselvittelyitä.

Sodassa, sen jälkeisissä teloituksissa ja vankileireillä kuoli ainakin 37 000 suomalaista. Vankileireille sullottiin toukokuusta 1918 alkaen 80 000 ihmistä. Leireillä kuoli 13 500 vankia. Sodassa ja leireillä tapetuista valtaosa oli tavallisia työläisiä, läheskään kaikki eivät olleet osallisia taisteluihin tai väkivaltaisuuksiin.

Puhe toverihaudoilla 1. toukokuuta 2018, Turun hautausmaa

Hyvät toverit!

Muistamme tänä vuonna sadan vuoden takaista Suomen sisällissotaa ja sen jälkiselvittelyitä.

Sodassa, sen jälkeisissä teloituksissa ja vankileireillä kuoli ainakin 37 000 suomalaista. Vankileireille sullottiin toukokuusta 1918 alkaen 80 000 ihmistä. Leireillä kuoli 13 500 vankia. Sodassa ja leireillä tapetuista valtaosa oli tavallisia työläisiä, läheskään kaikki eivät olleet osallisia taisteluihin tai väkivaltaisuuksiin.

Eri lähteistä riippuen surmansa saaneiden luvut vaihtelevat. Kuolonuhrien laskeminen ei tänä päivänä olekaan olennaista, vaan on syytä pohtia, mitkä voimat uhreista ovat vastuussa ja ovatko nämä voimat vieläkään tunnustaneet tekojaan.

Hyvät toverit!

Sata vuotta sitten käydyn sodan myötä tähän maahan käytännössä perustettiin se valtio, jota nykyisin sanomme Suomen tasavallaksi. Ei ole liioiteltua sanoa, että se valtio syntyi kansanmurhan ja puhdistusten pohjalle. Sotatoimien päätyttyä ei valkoinen armeija jäänyt toimettomaksi. Päällystö, ja valtiovalta kaiken takaajana, salli silmittömät kostotoimet: julmat pahoinpitelyt, raiskaukset ja murhat. Erityisen verenhimoisia ja tehokkaita murhaamaan olivat valkoisten ns. lentävät osastot eri puolilla maata. Ei ollut merkitystä sillä, oliko osallistunut taisteluihin, vihjekin työväenliikkeeseen kuulumisesta riitti hengen menettämiseen.

Valkoisten joukkojen ylipäällikkö, tsaarin armeijasta virattomaksi jäänyt upseeri Mannerheim oli jo sodan aikana antanut Ammutaan paikalla -päiväkäskyn, joka kielsi vankien ottamisen ja oli käytännössä kehotus pidäkkeettömään tappamiseen. Se ennakoi hirvittävää verilöylyä.

Käsky osoitti, että valkoisten tavoitteena sodassa ja sen jälkiselvittelyissä oli puhdistaa kansasta ne, jotka olivat sotaa edeltäneinä vuosina kehdanneet nousta ja järjestäytyä vaatiakseen ihmisarvoista elämää: kansanvaltaa, jatkuvan elintarvikepulan ratkaisemista, sosiaalista turvaa ja säällistä kohtelua työssä: työajan lyhentämistä, työolosuhteiden ja palkan parantamista.

Vasta joitakin viikkoja sodan jälkeen kenttäoikeudet ja vielä myöhemmin kesällä valtiorikosoikeudet alkoivat langettaa tuomioita. Tuolloinkin toimittiin keskeisten oikeusperiaatteiden vastaisesti, mm. puolustuksen järjestäminen oli käytännössä mahdotonta.

Ammutaan paikalla -käskyllä valloilleen päästetty terrori sai sodan jälkeen organisoidun muodon vankileireillä, joihin suljettiin 80 000 punavankia, joukossa paljon naisia ja lapsia. Leireillä vankeja teloitettiin ja tapettiin tarkoituksellisesti nälkään sekä pilatusta ruoasta, aliravitsemuksesta ja olemattomasta hygieniasta seuranneisiin tauteihin.

Hyvät toverit!

Suomen hallitus suunnitteli kymmenien tuhansien punavankien kuljettamista Saksaan pakotöihin. Saksalaiset joukot, jotka lopulta ratkaisivat sodan valkoisten eduksi, eivät suinkaan tulleet auttamaan vapaaehtoisesti tai ilmaiseksi. Suomalaiset porvarit lupasivat saksalaisille yrityksille ja Saksan valtiolle vastineeksi erioikeuksia suomalaisiin luonnonvaroihin ja koko talouselämään. Avusta oli tarkoitus palkita myös järjestämällä Suomesta orjatyövoimaa saksalaisiin kaivoksiin, tehtaisiin ja länsirintaman työkomppanioihin, joiden olot vetivät hyvinkin vertoja täkäläisille vankileireille.

Senaatti antoi jo 16. toukokuuta 1918 esityksen eduskunnalle vähintään kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön tuomittujen vankien siirtämisestä pakkotyöhön Suomen rajojen ulkopuolelle. Heinäkuussa eduskunta hyväksyi (9.7.1918) tätä koskevan lain. Saksan kanssa oli sovittu, että Suomen valtio saisi 3 markan korvauksen jokaista vankityöpäivää kohden. Tukholmassa lehdet kirjoittivat orjakaupasta. Saksan Itämeren divisioonan komentaja ja Suomen käskynhaltija Rudiger von der Goltz totesi heinäkuussa Suomen operaatiosta vastanneen kenraali Ludendorffin kyselyihin, että Suomen hallituksen kanssa puhe oli ollut 20 000 - 30 000 vangin lähettämisestä Saksaan.

Hyvät toverit!

Näiden suunnitelmien tielle tuli Saksan tappio maailmansodassa syksyllä 1918. Jos tappio olisi lykkäytynyt, olisi Suomen punaisten puhdistaminen ollut vielä paljon laajempaa ja totaalisempaa. Tukholmassa lehdet olivat jo pitkään kirjoittaneet Suomen raakuuksista. Muuttunut kansainvälinen tilanne pakotti myös Suomen hallituksen hakemaan uusia tukijoita ja samalla kansainvälinen paine leiriolojen parantamiseksi ja vankien vapauttamiseksi voimistui.

Merkittävä syy punavankien pelastumiselle ja terrorin laantumiselle oli myös kotimaisten työnantajien työvoimantarve. Punavankeja oli toki tuomittu pakkotöihin myös kotimaisiin teollisuuslaitoksiin, mutta työnantajien tarve saada vangit työkykyisinä takaisin kotiseutujensa maatilioille ja teollisuuslaitoksiin pelasti monet vankeuden jatkumiselta ja nälkäkuolemalta.

Monet vankileirit Suomeen kuitenkin jäivät vielä melkein kolmeksi kymmeneksi vuodeksi.

Hyvät toverit!

Terrori jatkui Suomessa 1920-40-luvuilla, aina jatkosodan päättymiseen saakka. Suomi siirtyi luokkasodan teloituksista ja leireistä valtioterrorin ja oikeistodiktatuurin aikaan. Siihen kuuluivat lakkojen väkivaltainen murtaminen ja Pihkalan kaartit, lapualaiskyyditykset, työväentalojen tuhopoltot ja kirjapainojen tuhoaminen; kansalaisoikeusien riistäminen, kansanedustajien kyyditykset ja pidättäminen ja koko SSTP:n eduskuntaryhmän vangitseminen; työväenliikkeen aktiivien ja järjestöjen jatkuva kontrolli ja valvonta, aktiivien vangitseminen ja järjestöjen toiminnan kieltäminen.

Jatkosodan aikana suomalaisiin keskistysleireihin suljettuja sotavankeja ja työväenliikkeen aktiiveja pahoinpideltiin, tapettiin ja käytettiin pakkotöissä mm. suuryritysten työvoimana. Jatkosodassa valloitettujen alueiden sotarikokset ja sodan aikaiset keskitysleirit ovat vielä melkeinpä avaamaton lukunsa Suomen historiassa. Vastaavalla logiikalla, vaikka toki paljon suuremmassa mittakaavassa, toimi Hitlerin Saksa. Terrorin ja keskitysleirien alkuperäinen tarkoitus oli vaientaa ja tuhota vasemmisto ja toimia suurten yritysten pakkotyövoimareserveinä. Myöhemmin niistä tuli työssä loppuun käytettyjen ja puhtaaksi ryöstettyjen miljoonien ihmisten tuhoamisleirejä.

Suomessa vangittiin vuosina 1919-44 tuhansia vasemmistolaisia työväenliikkeen aktiiveja. Virallisilla päätöksillä teloitettiin yli 80 ihmistä. Lisäksi tulevat vielä ne, jotka ammuttiin omien toimesta jatkosodan rintamilla tai välittömästi rintaman takana. Upseerien toteuttamat ampumiset tai etulinjassa tapattamiset painottuivat työväenliikkeen aktiiveihin, ja tunnettuihin ”punaisiin” sukuihin. Viimeisiä virallisia vangittujen teloituksiakin pantiin täytäntöön aivan syksyn 1944 aselepoon ja välirauhaan saakka. Toimittiin vuoden 1918 valkoisen voiton ja puhdistusten suuntaviivojen mukaisesti, ikään kuin kesken jäänyttä jatkaen.

Hyvät toverit!

Tämän punavankien joukkohautojen yhteismuistomerkin pystyttänyt sukupolvi oli kokenut sodan ja leirihelvetit omakohtaisesti. Kivipaaden pystyttäminen aiempien puisten muistomerkkien tilalle onnistui vasta vuonna 1945. Voikin sanoa, että vasta tuolloin koitti vapautus siitä terrorista, joka vuonna 1918 oli alkanut.

Työväenliikkeen toimintaoikeuksien palauttaminen, liikkeen vahvistuminen ja oikeistopuolueiden kurssinmuutos hävityn sodan muodostaman pakon edessä mahdollistivat hyvinvointivaltion rakentamisen. Punaorpojen lapset ja etenkin lastenlapset saattoivat käydä kouluja ja päästä turvattuun työelämään. Myös sosiaalinen nousu kävi Suomessa mahdolliseksi 60-80-luvuilla. Köyhyys ei enää periytynyt.

Tätä kaikkea nyky-Suomessa nyt puretaan. Kuinka lyhyeksi onkaan jäämässä tuo tasa-arvon aika maamme historiassa. Natsi-Saksan kanssa turmioon syöksynyt valkoinen valta luikerteli esiin jostain sieltä syvältä, minne se oli vetäytynyt piileksimään ja haavojaan nuolemaan. Aivan kuin se olisi odottanut hetkeä, jonka maailmanpolitiikan 1980-90 -luvun taitteen mullistukset tarjosivat.

Hyvät toverit!

Nyt nämä samat oikeistovoimat ovat asialla, kun Suomea militarisoidaan, viedään sotilasliitto Natoon ja tehdään ennätyksellisen suuria aseostoja, kuten kymmenien miljardien hävittäjähankintoja. Tai kun aivan systemaattisesti lietsotaan pelon ilmapiiriä ja mm. yleistä Venäjän vastaista mielialaa, lisätään kansalaisten valvontaa ja suojelupoliisin toimivaltaa.

Samat oikeistovoimat olivat asialla, kun isäntämaasopimus, jolla Suomen maaperä avattiin vieraan vallan asevoimien käyttöön, hyväksyttiin virkamiespäätöksillä eikä eduskuntaa päästetty asiasta päättämään. Menettelyn perustuslain mukaisuus voitaisiin selvittää kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla vaatimuksella perustuslakivaliokunnalle. Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton kevätpiirikokous päätti 14. huhtikuuta yksimielisesti esittää tällaisen vaatimuksen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle.

Hyvät toverit!

Meidän on estettävä oikeistovoimien eteneminen. On selvää, että isäntämaasopimus tulee irtisanoa ja itänaapuria vastaan suunnattu epävarmuuden tai suoranaisen konfliktin lietsominen lopettaa. Asehankintamäärärahat on vähintäänkin jäädytettävä. Onhan niin monien sosiaalietuuksienkin taso viime hallitusten kausilla jäädytetty ja etuuksia myös erikseen leikattu. Tolkuttomista hävittäjähankinnoista on luovuttava. Työsuhdeturvan romuttamista ei pidä sallia ja työttömyysturvan leikkaukset ja aktiivimallin kaltaiset rankaisutoimet tulee kumota. On huolehdittava opiskelijoiden, työtätekevien ja työttömien, lapsiperheiden ja eläkeläisten toimeentulosta ja kunnollisista palveluista.

Hyvät toverit!

Vuoden 1918 tapahtumien valtiollinen muistaminen on tähän saakka ollut ulkopuolelle asettuvaa ja siten historiallisesti valheellista ja valtion vastuuta peittelevää.

Vuoden 1918 sodassa ja sitä seuranneissa tapahtumissa sekä valkoisen Suomen vuosissa 1919-44 oli kysymys sotarikoksista, kansanmurhasta, puhdistuksista ja vainoista, jotka kaikki vähintäänkin salli ja sormien läpi katsoi, mutta myös aktiivisesti toimeenpani Suomen valtio.

Vaikeneminen valkoisesta vallasta ja valtioterrorista on ollut harvinaisen pitkäkestoista. Ja sen voi sanoa tapahtuneen Suomen valtion suojeluksessa ja aloitteesta. Joulukuussa 1918 valtionhoitaja P.E. Svinhufvud antoi yleisen syytesuojan valkoiselle osapuolelle. Myöhemmin syytesuoja esti omaisia saamasta oikeutta tai edes selvyyttä läheistensä kohtaloista. Syytesuoja oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että vuoden 1918 tapahtumista vaiettiin vuosikymmeniksi. Maahan laskeutui valkoinen hämärä.

Ensimmäisiä murtumia tähän hiljaisuuden muuriin onnistui lyömään Väinö Linna, joka teoksellaan ”Täällä Pohjantähden alla” nosti kansan syvien rivien kokemukset julkisiksi. Sitä seurasi kriittisemmän yliopistollisen tutkimuksen aalto, mutta edelleen kuva historiasta jäi vääristyneeksi. Merkittäviä valkoisen vapaussotamyytin murtamiseen pyrkineitä tutkimuksia on sittemmin julkaistu joitakin, ehkä tärkeimpänä Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle (1993).

On kuitenkin selvää, että akateemiselta tutkimukselta vie nykyvauhdillakin vielä kymmeniä vuosia, ennen kuin todenmukainen kuva näiden häpeällisten vuosien valtiollisesta historiasta vakiintuu. Nykyisen yliopistopolitiikan aikana ei enää myöskään voi täysin luottaa akateemisen tutkimuksen vapauteen. Yliopistolaitos on yhä vahvemmin riippuvainen yksityisestä rahasta, suurten yritysten ja merkittävien työnantajien lahjoituksista.

Hyvät toverit!

Valtion tulisi palauttaa punaisten kansalaistensa kunnia. Suomessa tarvitaan vuoden 1918 ja myös sitä seuranneiden vuosikymmenten sotarikosten, kansanmurhan ja valtioterrorin tutkinta, todentaminen ja valtiollinen ja virallinen tunnustaminen. Olisi asetettava totuuskomissio, jollaisia raakojen sisällissotien jälkeen on eri puolilla maailmaa asetettu. Lisäksi tulisi asettaa kansainvälinen tutkimusryhmä ja valtion budjetissa vuosittain osoittaa määräraha vuosina 1918-44 tapahtuneiden ihmisoikeus- ja sotarikosten selvittämiseksi.

Omaisten yksilöllisten tutkimuspyyntöjen tutkinta sekä vihjeiden ja laajan muistitiedon kokoaminen tulisi järjestää. Selvittämättä jääneet ihmiskohtalot tulee viimein valaista.

Ensimmäisten tulosten julkaisemisen välitavoitteeksi voitaisiin ottaa vuosi 2024, jolloin tulee kuluneeksi 80 vuotta jatkosodan päättymisestä ja demokratian läpimurrosta Suomessa.

Hyvät toverit!

Suomen valtion tulee viimeinkin ottaa vastuu teoistaan.