Työllistäminen avain Itä-Turun ongelmiin - julkiset palvelut säilytettävä

Torsdag 2013-11-07 kl 20:37 - Elias Laitinen

Varissuo, kuten muutkin Itä-Turun lähiöt, on vilkas, monipuolinen ja elinvoimainen asuinalue. Jo pitkään korkeana pysynyt työttömyys luo kuitenkin seudulle kärjistyviä ongelmia. Työllistymisen tukeminen onkin avain Itä-Turun ongelmien ratkaisemiseen. Samalla on varmistettava, että vielä suhteellisen kattavia julkisia palveluja Itä-Turussa kuten muillakin lähiöalueilla kehitetään, eikä supisteta.

Turun työttömyys on maakunnan ja koko Suomen työttömyyttä merkittävästi suurempaa. Tämä tuntuu erityisesti lähiöissä ja on kaupungin asuma-alueiden eriarvoistumisen perussyy. Turun Vasemmistoliiton pitkä linja on tukea lähiöiden kehittämistä. Nyt on ensiarvoista todella käyttää Turun työllistämisvaroja työllistämiseen, sen sijaan että kaupunki maksaa vuosittain miljoonien eurojen ”sakkomaksuja” pitkäaikaistyöttömistään.

Varissuon ja muut Itä-Turun koulut, päiväkodit, terveysasema ja sosiaalitoimisto, nuorisotila, kirjasto ja Majanummen toimitila on ehdottomasti säilytettävä. Päivähoitopaikka on taattava laissa säädetyssä ajassa tasavertaisesti lähiöidenkin lapsille. Alueelle tarvitaan myös lisää ja uusia palveluita, vielä vuosia myös maahanmuuttajataustaisten asukkaiden kotoutumisen tukemiseksi. Alueen asukkaiden oman toiminnan tukeminen on välttämätöntä.

Suomessa jokainen saa vapaasti valita asuinpaikkansa. On tärkeää, että tämä vapaus toteutuu myös käytännössä.  Siksi kaupungin hallitsemia vuokra-asuntoja tulee sijoittaa tasaisesti kaikille asuinalueille, jotta eri väestöryhmät voivat asua rinnakkain ja ongelmalähiöt eivät muodostu pysyväksi ilmiöksi Turussa.  Kaavoituksessa on varmistettava eri asumismuotojen tasainen jakautuminen koko kaupungin alueelle.

Kommentera inlägg. Nyckelord: Itä-Turku, Varissuo, työllisyys, Vasemmisto

Turun Vasemmistoliitto ei hyväksy sairaanhoitopiirin lomautuksia

Torsdag 2013-10-03 - Elias Laitinen

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johto suunnittelee koko henkilöstön lomautuksia vielä tämän vuoden joulukuulle. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti 24.9., että henkilökunnan vapaaehtoiset palkattomat säästövapaat otetaan käyttöön ensi tilassa. Hallituksen oikeisto poisti äänestyksen jälkeen kohdan, jonka mukaan henkilökuntaa ei lomautettaisi vuonna 2013. Tänä vuonna toteutettavia lomautuksia vastaan olivat vasemmiston edustajat, yksi keskustan ja yliopiston edustajat. Hallitus ei kuitenkaan päättänyt, että lomautuksia tulisi käyttää tämän vuoden aikana.

Kunnallistoimikunta katsoo, että sairaanhoitopiirin johdon suunnittelemia lomautuksia ei tule toteuttaa, vaan palkkakulujen säästöjä tulee hakea ensisijaisesti kannustamalla henkilökuntaa vapaaehtoisiin palkattomiin säästövapaisiin. Lomautusuhka ja –päätös vähentää henkilökunnan halukkuutta säästövapaisiin, jolloin niiden vaikutus menojen leikkaukseen vähenee merkittävästi. Lopputuloksena ei todennäköisesti saavuteta parempaa tulosta kuin pelkillä säästövapailla. Lomautusten käyttö venyy aivan loppuvuodelle, kun taas säästövapaat voidaan ottaa käyttöön heti.

Hyvän henkilöstöpolitiikan ja henkilökunnan työmotivaation ylläpitämiseksi on myös tärkeä pidättäytyä lomautuksista, jotka rasittavat varsinkin pienituloisten hoitoalan työntekijöiden taloutta.

2 kommentarer . Nyckelord: lomautukset, sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomi, Vasemmisto, Turun Vasemmistoliitto

Turun Vasemmistoliitto mukana kirjamessuilla, Vasemmiston turkulaiset eurovaaliehdokkaat tavattavissa messuosastolla

Onsdag 2013-10-02 - Elias Laitinen

Turun Vasemmistoliitto osallistuu tulevana viikonloppuna järjestettäville Turun kansainvälisille kirjamessuille omalla osastollaan (osasto A / 80). Aktiivit päivystävät messuosastolla koko messujen aukiolon ajan. Vasemmiston turkulaiset eurovaaliehdokkaat ovat paikalla seuraavasti:

Pe 4.10. klo 15.30-18.00 Vasemmistonuorten puheenjohtaja, Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmän puheenjohtaja Li Andersson
Su 6.10. klo 12.00-13.00 Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie

Tervetuloa moikkaamaan messuosastolle!

Kommentera inlägg. Nyckelord: Vasemmisto, kirjamessut, Li Andersson, Annika Lapintie, EU, eurovaalit

Vipu valittaa toriparkista korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Tisdag 2013-05-07 - Eva-Liisa Raekallio

Turun Vasemmistoliiton jäsenyhdistys Viherpunainen vasemmisto (Vipu) valittaa Toriparkin mahdollistavasta kaavasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Turun toriparkkia mahdollistavaa kaavaa ei tule yhdistyksen mielestä hyväksyä. Turun hallinto-oikeus hylkäsi yhdistyksen valituksen kaupunginvaltuuston toriparkkia puoltavasta päätöksestä 5.4.2013.

Toriparkin rakentaminen tuo mukanaan suuria ympäristö- ja liikennevaikutuksia, joita ei kuitenkaan selvitetty tarpeeksi kaavaa valmisteltaessa. Valitus perustuu siihen, että kaava kaatui aiemmin ympäristö- ja liikennevaikutusten riittämättömiin selvityksiin. Tällä kertaa esimerkiksi selvitysten pohjavesimallinnus ei käynyt läpi käsittelyä ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa, koska katsottiin, ettei lautakuntakäsittelyä tarvittu. Yhdistyksen mielestä uusissa selvityksissä on tuotu esiin sellaisia toriparkin mukanaan tuomia ongelmia, jotka olisi tullut ottaa huomioon ja myös käsittelyyn lautakunnassa. Liikenne lisääntyy rakentamisen aikana paikoittain jopa 50 %, mutta näiden lisäysten vaikutuksia ei ole selvityksissä käyty läpi perusteellisesti.

Yhdistys vaatii toriparkkikaavan kumoamista ja sen palauttamista uuteen valmisteluun. Kumoamisen lisäksi yhdistys vaatii puolueettomia asiantuntijalausuntoja pohjavesiselvityksistä.

Kommentera inlägg. Nyckelord: toriparkki, tori, kauppatori, Viherpunainen Vasemmisto, Vipu

Puheenjohtajan vappupuhe

Onsdag 2013-05-01 - Asko Mäki

Puhe Youtubessa.

--

Turkulaiset, ystävät, toverit!

Tänä vuonna olemme kokoontuneet monia aikaisempia vuosia laajemmalla pohjalla tähän Aatteen ja ay-liikkeen vappujuhlaan.  Sydämellisesti tervetuloa kaikki!

Olemme sopineet, että tänään puheissa kukin tuo esiin oman ryhmänsä ja omia tavoitteitaan ja periaatteitaan.  Keskinäisen arvostelun aika ja paikka on toisaalla – ja Jari Tervoa mukaillen: sinne pääsee taksilla.  Toivottavasti onnistunut yhteinen kulkueemme ja tilaisuutemme on askel kohti koko työväen- ja vasemmistolaisen liikkeen yhteistä poliittisen vapun viettämistä tulevina vuosina myös Turussa!

Rauha ja solidaarisuus ovat suuria yhdistäviä asioita, joiden puolesta miljoonat ihmiset kokoontuvat punaisten lippujen alle tänäkin vappuna kaikkialla maailmassa.  Tämä ei ole mikään turha ja tyhjä rituaali, vaan poliittisen vaikuttamisen tärkeä muoto.

Ensi vuonna valitaan edustajat Euroopan parlamenttiin, sitä seuraavana Suomen eduskuntaan. Vasemmistoliitto lähtee kumpiinkin vaaleihin tavoitteenaan saada valituksi edustajia, jotka osaavat ja voivat todella käytännössä viedä vasemmistolaisia tavoitteita eteenpäin. Esimerkiksi STX:n Turun telakan tapahtumat vahvistivat jälleen kerran, että työntekijät tarvitsevat omia edustajiaan sinne, missä asioista päätetään.

Turun kunnallispolitiikassa haluamme samalla tavalla vaikuttaa työllisyyden, palveluiden ja alueiden kehittämiseksi.  Yhä selvempää on, että voimme saada pysyviä tuloksia tavoitteissamme vain, jos kykenemme jollakin konstilla murtamaan kokoomuksen valta-aseman Turussa. Vetoankin turkulaisiin sosiaalidemokraatteihin ja vihreisiin, ja miksei myös perussuomalaisiin: irtautukaa kokoomuksen talutusnuorasta ja alkakaa aitoon yhteistyöhön kanssamme turkulaisten parhaaksi!

Toverit ja ystävät, Vielä kerran tervetuloa - ja eläköön suomalaisen työn ja kansainvälisen työväenliikkeen juhlapäivä, vappu!

--

Vasemmistonuorten tervehdys vappujuhlassa täällä.

Kommentera inlägg. Nyckelord: vappu, Turku, kokoomus, hegemonia, Vasemmisto

Juha Jormanaisen puhe Aatteen ja ay-liikkeen vappujuhlassa

Onsdag 2013-05-01 - Juha Jormanainen

Hyvät toverit

Tyytymättömyys Suomessa harjoitettavaa valtakunnallista ja paikallista politiikka kohtaan lisääntyy ja se etsii sekä odottaa sopivaa purkautumiskanavaa. Pientä esimakua saatiin viime eduskuntavaaleissa, jossa entiset puolueuskolliset vaihtoivat kanavaa ja vetivät punaisen viivan asemesta perusväriä äänestyslippuun. On odotettavissa, että niiden osuus, joilla ei ole enää poliittista kotia, entisestään lisääntyy.

Erityisesti puoluekentän keskiviivan vasemmalla puolella luulisi tuntuvan pientä kihelmöintiä, koska eurokriisin päättymätön ja päätön pelastusharjoitus sataa edelleen perussuomalaisten laariin. Ainoa asia, mikä tätä patoaa, on mainitun puolueen oma hommailu erilaisissa foorumeissa sekä joidenkin sen edustajien julkiset sirkustemput. Ns. keskivertoäänestäjä ei halua itselleen tällaista perusleimaa ja tämä estää toistaiseksi vielä suuremman jytkyn.

Opposition onneksi Kataisen sixpack tekee parhaansa, luultavasti ideologisista syistä, jotta vasemmistopuolueet tulevat hallituskautena mankeloiduksi oikein kunnolla. Hyödylliset myötäsukaajat eivät itse huomaa sitä, että köyhiä kyykyttämällä ja yritysten omistajia suosimalla kokoomus saa kyllä hyväosaisten äänet, mutta vasemmiston kannatuspohja pettää lopullisesti. Tästä on jo seurannut se, että moni ihminen on tosiasiassa kadottanut yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavansa ja sen myötä ajautunut vapaaseen poliittiseen pudotukseen.

Hyvät toverit

Suomen poliittisen toiminnan ryhdistämiseksi on otettava käyttöön pankkikriisissä hyväksi havaitut keinot: vasemmisto on pilkottava ja sen epäkurantit osat siirrettävä poliittiseen roskapankkiin. Tasa-arvoinen avioliittolaki, kettutarhaus, kansalaispalkka, ydinvoiman vastustaminen jne., tärkeitä asioita kaikki, on annettava vihreiden, jäännös-vasemmistoliiton ja -demareiden hoitoon. Mainittujen puolueiden vielä todellisuuden tajuissaan oleva kova ydin on koottava uuden perustettavan puolueen siipien suojaan.

Suomen palkansaajat -puolue, jonka ammattiyhdistysliike perustaa poliittiseksi astalokseen, ottaa puolueohjelmassaan nimensä mukaisesti huolehtiakseen palkansaajien asiat. Ay-liikkeen resursseilla, suhteilla ja verkostolla puolueella on mahdollisuus saada lentävä lähtö, jota voidaan ensi vuoden eurovaaleissa harjoitella ja joka viedään jytkymäiseen tulokseen seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Armeijan käyneet tietävät, ettei huonoa asentoa kannata korjata, vaan on tehtävä kokonaan uusi. vasemmiston on itse tultava ulos siitä sillasta, johon se on ajautunut omilla päätöksillään. Tämä onnistuu vain tekemällä selvä pesäero menneisiin synteihin ja hakemalla laaja valtakirja uusilla eväillä kansalta.

Hyvät toverit, kaikesta huolimatta, Hyvää Suomalaisen Työn juhlaa!

Kommentera inlägg. Nyckelord: palkansaajat, työväki, vasemmisto, puolue

Turun Vasemmistoliiton jäsenyhdistys Viherpunainen vasemmisto ry jatkaa keskustelua ja työtä toriparkkia vastaan

Onsdag 2013-04-17 - Eva-Liisa Raekallio

Viherpunainen vasemmisto ry on syvästi pettynyt Turun hallinto-oikeuden 5.4. antamaan päätökseen hylätä valituksemme toriparkin rakentamisen sallivasta asemakaavasta.

Viherpunainen vasemmisto ry perusti valituksensa mm. siihen, etteivät selvitykset rakennusaikaisen pohjaveden tason alentamisesta olleet riittäviä. Näkemyksemme mukaan kaupunginvaltuuston päätös toriparkin rakentamisen käynnistämisestä perustui kaikkiaan riittämättömille selvityksille torin ympäristön paaluttamattomille rakennuksille aiheutuvista ongelmista. Turkulaisten osuutta kustannuksista ei oltu myöskään selvitetty päätöstä tehtäessä. Turkulaisten ylivoimainen enemmistö vastustaa toriparkkia.

Hallitusohjelmassa on sitouduttu kestävään ilmastopolitiikkaan. Viherpunainen vasemmisto ry katsoo, että myös paikallinen yhdyskuntasuunnittelu tulee valjastaa yhteisesti sovittujen päästövähennysten toteuttamiseen. Liikenne- ja kaavoitusratkaisut ovat tässä keskeisessä roolissa. Kestävää kehitystä toteutetaan nimenomaan paikallisella tasolla, liikennesuunnittelussa tulee suosia joukkoliikennettä. Kevyen liikenteen osuutta liikenteestä tulee samalla kasvattaa.

Viherpunainen vasemmisto ry valittaa Turun hallinto-oikeuden päätöksestä ja jatkaa kansalaisjärjestöjen kanssa keskustelua ja työtä toriparkkia vastaan, demokraattisen päätöksenteon puolesta.

Kommentera inlägg. Nyckelord: toriparkki, tori, kauppatori, Viherpunainen Vasemmisto, Vipu