Turun Vasemmistoliitto: Ei toriparkkia, ei varsinkaan kaupungin rahoilla!

Torsdag 2013-04-18 kl 20:02 - Elias Laitinen


Turkulaisten suuren enemmistön vastustamaa toriparkkia ei saa rakentaa. Hankkeen huonot puolet on moneen kertaan osoitettu, eikä hyviä ei ole pystytty esiin kaivamaan.

Nyt paljastettu ajatus käyttää toriparkkiin kaikista lupauksista ja vannomisista huolimatta myös turkulaisten veronmaksajien rahoja, on todellinen pohjakosketus. Se avaa salailuun ja kähmintään perustuvan sekä kaupunkilaisten mielipiteistä piittaamattoman päätöksenteon kaikessa raadollisuudessaan. Turun Vasemmistoliitto tulee toimimaan kaikin demokraattisin ja laillisin keinoin tämän petoksen estämiseksi.

Toriparkkipuuha kaikikineen ja vielä viimeisten käänteiden vahvistamana, huutaa julki muutoksen välttämättömyyttä. Kokoomuksen ylivalta, jota sosiaalidemokraatit ja Vihreätkin monissa ratkaisevissa ratkaisuissa pönkittävät, on murrettava! Perussuomalaiset näyttävät osoittautuvan täysin hampaattomaksi nykymenon myötäilijäpuolueeksi. Muutos Turussa vaatii nykyistä vahvempaa vasemmistolaista ajattelua ja kansalaismielipiteen huomioon ottamista.

Vasemmistoliitto on omien tavoitteidensa perustalta valmis pitkään ja sinnikkääseen kamppailuun Turun suunnan muuttamiseksi ja päätöksenteon tervehdyttämiseksi. Samalla tiedostamme, että monien melko tasavahvojen puolueiden ja ryhmien kunnallispolitiikassa voidaan saavuttaa kuntalaisia hyödyttäviä käytännön tuloksia vain yhteistyöllä ja sopimalla. Turun Vasemistoliitto vetoaa kaupunginvaltuuston kaikkiin ryhmiin, myös Kokoomuksen sosiaalisesti, ekologisesti ja demokraattisesti ajatteleviin edustajiin, muutoksen aloittamiseksi.

Toisenlainen Turku on mahdollinen!

Nyckelord: toriparkki, tori, kauppatori, demokratia


Kommentera inlägg


Namn:*

Hemsideadress:

E-postadress:

Meddela gärna om kommentarer via e-mail.